olen oivaltanut jotain.
Olen ajatellut joskus sillä tavalla vähän ylimalkaisesti, että oikeastaan osaan kirjoittaa aika hyvin. Olen ollut usein jopa melko tyytyväinenkin kirjallisiin tuotoksiini, joskin yhtä lailla kriittinen ja tyytymätönkin. Kyllästynyt en ole oikeastaan koskaan, mutta valkoisen paperin kammonkin olen joskus kohdannut silmästä silmään.
Nyt olen kuitenkin alkanut saada uudenlaisia ajatuksia, ihan kuin ne olisivat vain odottaneet sysäystä muodostuakseen järkeviksi kokonaisuuksiksi. Olen alkanut pohtia sitä, mikä tekee kirjoituksistani hyviä, mikä huonoja. Miten oikein ilmaisen asioita kirjoittamalla ja mitä se oikein minusta kertoo.
Sillä kun kirjoittaa, pitää olla monta asiaa hallussa. Vanha totuus kuuluu, että pitää olla sanottavaa ja pitää olla taito sanoa se. Tunnistan kipuilleeni monta kertaa. Pitää olla voima haluta kertoa asia sanoin ja samalla rohkeus seisoa kirjoittamansa tekstin takana. Ja samalla kun ajatukseni ovat virranneet eteenpäin, olen havainnut, kuinka vähän tästä kaikesta oikeastaan tiedän. Miten mahdottoman paljon minä voisin vielä tästä oppia - vain taivas on kaiketi rajana. Avartavaa, sanoisin. Ja tästä kaikesta luultavasti kiitän sitä, että tulin hakeutuneeksi opiskelemaan kirjoittamista.
Jotta kirjoittaisin hyvin, minun pitäisi myös ehtiä lukemaan paljon. Luen kyllä uutisia, artikkeleita ja toisten blogikirjoituksia päivittäin, mutta haluaisin lukea niin paljon enemmän. Haluaisin lukea viihdyttäviä ja koskettavia romaaneja, seikkaperäisiä tietokirjoja ja mieleenpainuvia elämäkertoja. Ja vaikka mitä muuta. Kirjakaupan tai kirjaston täpötäydet hyllyt ovat minulle kuin taivas edessäni. Suunnittelen lukevani paljon enemmän kuin tosiasiassa arjen läpi purjehtiessani koskaan ennätän. Jos vain ikinä olisi määrättömästi aikaa, ottaisin kaiketi loputtomasti selvää siitä, mitä maailmassamme tapahtuu.
Tänään nautin. Pitelin kirjaa kädessäni ja luin sitä keskeytyksettä pitkän aikaa. Talo oli hiljainen, sillä lapset olivat koulussa ja olin tehnyt päätöksen siitä, että keskityn jonkin aikaa vain pelkkään lukemiseen. Olen pelännyt, että olen menettänyt keskittymisen kyvyn hektisessä lapsiperhearjessa, mutta huomasin, että voin ehkä saada sen sittenkin vielä takaisin.
Mitä uutta tästä vielä alkaakaan. Mutta kun on vasta alussa, huomaa kai selvemmin sen, kuinka kehittyy. Ja se, että kehittyisin kirjoittajana, siinä lienee tämän opiskelun tärkein merkitys. Ihanan avartavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti