torstai 7. helmikuuta 2019

Ja muistakaa varoa

"No, osaan kyllä sanoa, ketkä tänne tänään tulevat, ainakaan ajoissa", naurahtaa esikoiseni opettaja eräänä kylmänä tiistaiaamuna, kun olen saattanut lapseni luokkaan. Vaihdamme muutaman sanan joka aamu, kuten tapana on. 

"Teidän on helppo tulla, sen tiedän", toteaa opettaja, sillä toki hän tietää, että asumme vain muutaman minuutin ajomatkan päässä. "Me pääsemme tänne kyllä millaisella kelillä tahansa", mutta en tällä kertaa aloita uudelleen sitä selvitystä, kuinka säätila ei ole suomalaiselle muutenkaan yleensä ongelma eikä ainakaan kovin hyvä syy myöhästyä, sillä me olemme tottuneet varaamaan matkoihin enemmän aikaa, jos keli on huono. Nytkään ajokeli ei sinänsä ole huono, sillä ainoa ongelma on kylmyys (mittari oli näyttänyt aamulla -24C). Mutta monelle talvisää on ongelma, oli kyse sitten lumesta, jäästä, sohjosta - tai pelkästä kylmyydestä.

"Luultavasti saan tänne ajoissa vain kourallisen oppilaita, jos vanhat merkit pitävät paikkansa", hän vielä jatkaa. "Jotkut oppilaista asuvat vaikean matkan päässä, on mahdollista, etteivät he tule ollenkaan tällaisena päivänä." En vieläkään oikein ymmärrä miksi, mutta uskon häntä. Tällaiset päivät ovat vähän repaleisia, kun lapsia tipahtelee luokkaan pitkin päivää ja osa todellakin jättää kokonaan tulematta. Koululla kyllä seurataan poissaoloja, eikä minulla ole aavistustakaan, monenko poissaolopäivän jälkeen asiaa joutuu jo perustelemaan.

Turvallisuus talvisissa olosuhteissa on se, joka kuitenkin sanelee ja jonka mukaan sopeudutaan. Sopeudutaan siihen, että kaikki eivät ole paikalla siellä missä pitäisi tai milloin pitäisi. Kun keli on luminen, sohjoinen tai jäinen, koulujen lisäksi sulkeutuvat virastot, kirjastot ja monet yritykset. Kun ihmiset eivät ole liikkeellä normaalisti, ei kauppakaan aina kannata. 

Joskus kuitenkin kannattaa, aivan erityisesti. Tämän vuoden ensimmäinen kunnollinen lumimyräkkä osui yhdelle viikonlopulle ja sen massiivinen uutisointi johti siihen, että pikkukaupunkimme keskustan ruokakaupat kokivat valtaisan tungoksen, jossa ihmiset hamstrasivat ruokaa parin päivän varalle. Siinä määrin, että kun myrskyä seuranneena tavallisena arkiaamuna ajoin kauppaan, sain todeta, että ruokaa ei ollut hyllyillä vielä silloinkaan. Myyjät selittivät ihmisten ostaneen ruokaa varastoon ja tavarantoimitusten viivästyneen lumipyryn vuoksi. Lunta tuli tälle seudulle n. 35 cm, joka on melko paljon, mutta oli kyllä saatu hyvin aurattua hyvissä ajoin. Kun seisoin jonossa yhdessä kaupunkimme pääristeyksessä, useampi auto jäi sutimaan ylämäkeen, mikäli joutui pysähtymään. Keli ei ollut minun näkemykseni mukaan edes huono. Teki tietenkin mieli kysäistä, missä talvirenkaat.


Meitä varoitellaan milloin mistäkin. Koko tammikuu sujahti ohi lähes katkemattomassa varoitusten jatkumossa, kun vuorotellen varoiteltiin isommasta tai pienemmästä lumisateesta, kovista tuulenpuuskista ja pöllyävästä lumesta, kovan vesisateen aiheuttamasta sulamisvesien lainehtimisesta teille, jäätävästä tihkusateesta ja milloin mistäkin. Mikään ei enää hätkäytä ja varoitusten perusteella on jo helppo ennustaa, siirtävätkö koulut aloitustaan, aikaistavatko sulkeutumistaan tai pitävätkö ovet säpissä koko päivän ja toivottavat hauskaa lumileikkipäivää.

Joskus vielä muistelen tätä kaikkea, kun pusken uutterasti läpi tuulen, lumisateen ja sohjon - tulevassa paluumuuttajan elämässäni. Oi, Suomi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti