perjantai 4. lokakuuta 2019

#ihantavallistaelämää

Muista lapsille siistit vaatteet, koska luokkakuvaus. Täytä lupalappu se ja se, muista palauttaa oikeaan paikkaan. Suunnittele päivällinen valmiiksi, koska kiireinen ilta. Pyöräytä pesukone, koska verkkareita ei ole puhtaina, ja jalkapalloharjoitukset ovat tälläkin viikolla. Muistuta kolmasluokkalaisia miettimään aihetta kouluprojektiin. Imuroi koko talo, koska viime viikolla et jaksanut.

Vastaa tukiopettajan sähköpostiin, että lokakuun sessiot on laskettu oikein. Muista syödä lounasta. Hanki kauppareissulla ainekset vanhempainiltaa varten suunnittelemaasi nyyttäritarjotinta varten. Palauta kirjat kirjastoon, tai oikeammin parkkihallin puolella sijaitsevaan laatikkoon, koska kirjasto ei ole auki aikaisin aamulla. Muista kauppareissulla miettiä myös sitä, onko lapsille viikoksi tarpeeksi evästarpeita. Älä missään nimessä unohda pyykinpesuainetta, tai olet myöhemmin suuressa pulassa.

Se herkkutarjotin. 8-vuotiaan apulaisen design.
Vaihda ja pese lakanat, viikaa neljä koneellista pyykkiä. Kokoa herkkutarjotin vanhempainiltaa varten ja mieti, miten pidät sen kasassa koko automatkan ajan. Vastaa kaupungin koululaitoksen edustajan viestiin. Lähetä esikoisen opettajalle viesti koskien koulunäytelmän kirjoituskurssia, johon olet tuupannut itsesi mukaan. Lähetä viesti myös sille henkilölle, joka on tarjoutunut auttamaan skannausprojektissa, johon olet luultavasti lupautunut mukaan muutama viikko sitten. Älä säti itseäsi siitä, että taisit sittenkin melkein unohtaa. Käy kävelyllä, se selkeyttää ajatuksia. Muista ottaa pyykit kuivurista, jotta eivät rypisty.

Lue se kiinnostava artikkeli, jonka tallensit itsellesi jokin aika sitten, koska halusit lukea sen, jokin aika sitten. Etsi lasten vaelluskengät, sillä ovat menossa koko päivän vaellusretkelle. Kaiva komeron uumenista kevyttoppatakit, koska aamu on yllättävän kylmä. Muistuta lapsia, että repuissa on hanskat tarpeen varalle. Kerro esikoiselle, että reppuun kannattaa ottaa huonompikuntoisempikin takki mukaan, koska menevät tekemään ulkoseinämaalausta paikalliselle ruokapankille ja maali ei kuulemma lähde vaatteista. Muista hengittää. Vedä roskikset kadunvarteen, koska muuten saat syyttää vain itseäsi, jos niitä ei ole tyhjennetty. Kuuraa kylpyhuone.

Lähetä viesti sille äidille, joka kysyy, voivatko lapset tulla maanantaina heille koulun jälkeen. Tarkista kalenterista, sovitko vastaavanlaisen tapaamisen jo naapurin kanssa tiistaille. Muista, että lapset on kutsuttu sunnuntaina aamupäivällä toisen luokkakaverin luokse. Muista myös viedä sinne lasten mukana jotain tarjottavaa, koska kyseinen äiti tuo aina lapsensa teille keksikokoelman ja valtavan hedelmärasian kanssa. Kirjoita loppuun se blogiteksti, joka on kutkutellut ajatuksissasi muutaman päivän. Muista hakea roskikset pois kadunvarresta. Raahaa koulun jälkeen koko lapsikatraasi jalkapallokentälle, vaikka yksi heistä vain pelaa, mutta koska yksinvanhempiviikko. Nappaa mukaan jotain välipalaa.


Printtaa itsellesi kopio koulunäytelmäraakileesta ja mieti valmiiksi, miten voisit kertoa kurssilaisille kiinnostavia yksityiskohtia näytelmäkirjoittamisen prosessista. Lähetä suunnitelmasi etukäteen kurssista vastaavalle opettajalle, joka on myös esittänyt, voisitko kenties osallistua näytelmän ohjaamiseen. Mieti mitä aiot vastata siihen. Vedä syvään henkeä. Laita tiskikone päälle, älä unohda tyhjentää sitä myöhemmin. Varaa taskun pohjalle muutama dollari, koska tilasit itsellesi leivän koulun keittiöstä. Vie muutama pastapaketti koululla järjestettävään ruokapankkikeräykseen. Mieti valmiiksi, mitä viet lauantaina tuttavaperheen järjestämiin octoberfesteihin ja muista käydä kaupassa sitä ennen.

Ja missä on pipot? Syksykin kun ehti saapua ihan yllättäen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti