maanantai 12. tammikuuta 2015

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

On taas se aika vuodesta. Se, minkä ehdin onnekkaasti kevään, kesän ja syksyn aikana mielestäni unhoittaa, mutta ensimmäisen lumisateen saapuessa se on taas täällä. Se kausi todellakin alkaa suurella todennäköisyydellä jo ensimmäisen lumisateen aikaan, vaikka lunta tulisi esimerkiksi sentin verran. Näillä leveyksillä ensilumi saapuu iloksemme yleensä marraskuun tienoilla. Niin tänäkin talvena.

Se on suolakausi. Se suolan määrä, joka kaduille ja teille kylvetään välittömästi lumen ja jään ilmestyessä, on suomalaiselle jokavuotisen ihmettelyn paikka. Mutta ei sekään riitä - suolaa ovat täynnä myös parkkipaikat ja pihat. Ja sen seurauksena housujen lahkeet ja kengät. Autoista nyt puhumattakaan. Se sulattaa lumen sohjoiseksi mössöksi, jota et pääse kaupunkialueella pakoon. Näillä säillä puhdistan kenkiä suunnilleen jokaisen reissun jälkeen eikä harmaaksi kuraksi kiinnittyvä sotku edes välttämättä lähde kengistä pyyhkäisemällä. Kuivuttuaan se saattaa tulla uudelleen näkyviin, jollei puhdistamista tule tehtyä kunnolla. Riippuu toki kengän materiaalistakin.

Kuivillakaan talvikeleillä emme ole turvassa. Suolamössö kuivuu vaaleanharmaaksi pölyksi, joka leijailee auton ympärillä ja tekee teistä kummallisen valkoisia. Taustapeilissä saatat nähdä savupilveä muistuttavan valkoisen pölähdyksen.



Mutta kanadalaiset sen vasta osaavatkin! Tämä auto kävi viime viikolla kaksi reissua Kanadan puolella ja oli, raukka, kuin suolakylvyssä käynyt.

Talviautoilu on täällä päin muutenkin vähän jännä juttu. Kanadasta puheenollen; siellä on Quebecin provinssissa Suomen kaltainen talvirengaslainsäädäntö eli talvirenkaita tulee käyttää talvikuukausien ajan. Nastarenkaat taas on kielletty Ontarion provinssin eteläosissa. Mutta jos quebeciläinen ajelee nastarenkailla Ontarion eteläosiin, ei hänen sentään tarvitse renkaita vaihtaa.

USAn puolella ei sitten talvirengaspakkoa olekaan. Nastarenkaat ovat osavaltiokohtaisesti kiellettyjä tai sallittuja - täällä Uuden Englannin alueella esimerkiksi sallittuja. Moni amerikkalainen ajaa All Season -renkailla, jotka ominaisuuksiltaan ovat kyllä kesärenkaiden kaltaisia, eivät missään nimessä talvirenkaita. Teknisiä vaatimuksia ei All Season -renkaalle ole. Markkinamiesten juttuja nämä.

Meillä mennään nastoilla - eipä tulisi mieleen näissä vaihtelevissa talvikeleissä muita käyttääkään. Ja vaikka suola sulattaa lumen, niin haastavia autoilukelejä täältä talven mittaan löytyy useampina päivinä. Lumella kun on vieläpä tapana tulla myrskyinä myllertäen, eivätkä siinä pöperössä lumiauratkaan aina perässä pysy. Sen olen kuitenkin huomannut, että lumisateen sattuessa aurauskalusto on kyllä kiitettävän nopeasti liikkeellä. Ja jollei aura-autoa heti näykään, niin se suola-auto saapuu kyllä, ulkosuomalaiselle ihmeteltäväksi! 


Maisema kaunistui tänään.
Saimme uuden, kevyen lumipeitteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti