Aistit herkimmillään

Pieni, keskosena syntynyt lapsi säpsähtää, kun kuulee äkillisen äänen. Ei äänen tarvitse kovakaan olla, mutta se yllättää lapsen. Ruokapala menee suuhun hitaasti, sillä sitä täytyy tunnustella, varovasti ja kiireettä. Housunlahje nousee leikin lomassa ylöspäin, mutta pieni käsi vetää sen nopeasti takaisin paikoilleen. Ja niin edelleen. Lukuisia pieniä asioita. Pieniä asioita, jotka aikuiselta voivat jäädä aivan huomaamatta.

Esikoistyttäremme, joka syntyi raskausviikolla 28+3, on aisteiltaan yliherkkä. Olen ollut asiasta tietoinen suunnilleen hänen syntymästään lähtien. Luin äskettäin yle.fi -sivustolta aistiyliherkkyyttä koskevan artikkelin, jossa kerrottiin, että näille tuntemuksille ei edelleenkään ole olemassa diagnoosia, vaikka aistiyliherkkiä ihmisiä on varmasti joukossamme ollut aina. Tutkimuksia asiasta on kyllä jo pidemmän aikaa tehty. Ennen vanhaan taidettiin ajatella, että tuollaisella ihmisellä nyt vain on jonkinlaisia ongelmia. Keskosena syntynyt lapsi on tavallista herkempi kokemaan aistien yliherkkyyttä.

Herkkyyttä voi olla monissa aisteissa. Meidän keskoslapsellamme herkkyys tuntuu erityisesti tuntoaistissa sekä kuuloaistissa. Se, että tyttäremme on usein kesälläkin puettu pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin, johtuu yksinkertaisesti siitä, että hän tuntee olonsa niissä turvallisiksi, kun vaatteet suojaavat häntä. Paljaalle iholle paistava aurinko, kesäinenkin tuulenhenki tai polviin rahiseva hiekka ovat epämiellyttäviä. Tyttö on myös herkästi paleleva, joten pitkähihaisuus ei todellakaan häntä häiritse. Äiti on jo aika haukka etsimään kesävaatteita, jotka ovat keveitä, mutta pitkähihaisia. Avojaloin en oleta tyttäreni kulkevan, ennen kuin hän on siihen valmis. Kylpy on toistaiseksi ainoa hetki, jolloin hän viihtyy ilman sukkia tai kenkiä, silloin vesi pehmentää tuntemuksia. Kuuloaistin yliherkkyys taas tulee esiin siinä, että tyttäremme on hieman valikoiva musiikin suhteen - musiikin ei sovi olla liian kovaäänistä. Hän kuitenkin kuuntelee lastenmusiikkia nykyään jo aivan mielellään. Äkilliset, kovat äänet saavat tytön säpsähtämään, toisinaan jopa pois tolaltaan. Silloin hiljainen hetki sylissä saa hänet jälleen rauhoittumaan.

On kuitenkin asia, joka saa lapsemme voittamaan monta pelkoa. Se on maalaaminen. Hän levittää väriä silmät säihkyen, innosta väristen, kokeilee ja taiteilee. Hän voisi maalata ja maalata, pitkästymättä. Sitä innostusta, jonka näen silloin hänen silmissään, voisin katsella loppuikäni.

Tämän teoksen tyttäremme loihti taidekoulussa. Hän antoi työlle nimen 'Rainbow'.

Keskosen vanhemmaksi ei tulla opettelemalla etukäteen, vaan aivan yhtäkkiä. Keskosen vanhemmaksi kasvetaan oppimalla yhdessä lapsen kanssa. Paljon olen oppinut keskosen äitinä, mutta erityisesti sen, että tarkkailemalla rauhallisesti omaa lastani, näen, mikä on hänelle hyväksi. Ja sitten teen sen, minkä voin, auttaakseni häntä ottamaan tuntemuksensa vastaan. Keskoslapsen äiti oppii sen, että elämästä tulee nauttia juuri nyt, tällä hetkellä. Tulevia murheita ei kannata surra, eihän voi tietää, mitä eteen tulee  - tai ei koskaan tule.

Mutta kevät tulee. Mitä jos ottaisit sen tänä vuonna vastaan aistit herkimmillään? Ehkä lintujen laulu ja tuulen suhina kuulostavatkin silloin erilaiselta. Ehkä ne kuulostavatkin vähän siltä, kuinka pieni, aisteiltaan yliherkkä, lapsi ne kokee.

Minä ajattelin ainakin kokeilla, saavutanko sen.