Sotkuinen nauha täynnä sälää!

Minun pääni on täynnä ajatuksia. Ihan hyväkin, ettei aivan tyhjänä käy, mutta jotain järjestystä pääkoppaani kaipaisin. Sieltä löytyy kasapäin selkeitä, hoidettavia asioita, lyhyen ja vähän pidemmän tähtäimen sellaisia, mutta on siellä niin paljon muutakin. Rasittaa nyt vähän edes ajatella, mutta yritetään.

Pitkään olen yrittänyt saada tähän kaaokseen jotain tolkkua, mutta aivan äskettäin pääsin sentään hieman jyvälle siitä, mistä tässä oikein on kyse. Olen pystynyt kyllä tekemään sellaisen johtopäätöksen, että tämä kaaos on lisääntynyt käsittämättömän nopeasti sen jälkeen, kun olen tullut äidiksi. Aivan sattumalta eräs hyvä ystäväni (joka on myös tullut äidiksi muutama vuosi sitten) totesi, että hänen päässään on nykyään sotkuinen nauha, joka on täynnä kaikenlaista sälää. Ja sillä hetkellä oivalsin, että tästä on siis kysymys! Ne asiat siellä päässäni eivät ole siis (valitettavasti) jäsentyneet tuon oivalluksen jälkeen yhtään sen paremmin, mutta ainakin tiedän, miten tämän asian jatkossa yritän hahmottaa. Kaunis kiitos siis ajatusteni tulkille!

Helpointa on ajatella niin, että tuossa nauhassa on lukuisa määrä hyvinkin konkreettisia asioita, joita pitää hoitaa nyt tai lähitulevaisuudessa (ilmoita lapsi kevään taidekurssille, tilaa aika kampaamoon, käy valokuvassa erästä dokumenttia varten, muista päivittää sähköinen kauppalista, äläkä vaan unohda, että se vesimittarinlukija oli tulossa kello kolme). Arjen pyörittämiseen liittyvät perusrutiinit (laita ruokaa (ajoissa), pese pyykkiä (jatkuvasti), siivoa eteinen (edes jossain vaiheessa päivää, ettei se aina näytä yhtä räjähtäneeltä), järjestä keittiö (epäsiisti keittiö on karmea) ja niin edelleen) eivät ehdi edes kiinnittyä tuohon nauhaan, ne vain välähdyksenomaisesti pyörähtävät välillä mielessä, kun taas jo siirrytään eteenpäin. Hophopheijaa.

Sekavamman nauhasta tekee se, että sen lähiympäristössä, löyhästi siihen kiinnittyneenä, pyörii myös huomattavan paljon niitä enemmän ja vähemmän jäsentymättömiä, sellaisia suurempia asioita. Kuten miten lapseni mahtaakaan pärjätä koulussa tai miten uhmaikäinen lapsi kokee sen, että häntä joudutaan vähän väliä ohjeistamaan tai mikä nyt voisi olla lapselleni sellainen harrastus, joka tukisi häntä vahvoissa puolissaan, mutta haastaisi kuitenkin sopivasti. Ja ja ja ja. Sellaiset ajatukset valtaavat mielen välillä lähes kokonaan, mutta jatkuva konkreettisten asioiden vyöry kuitenkin siirtää ne aika ajoin tuonnemmaksi. Ei ulottumattomiin, mutta kuitenkin vähemmälle huomiolle. Olen kyllä varautunut siihen, että näitä isoja lapsia koskevia asioita tulee kai pyörimään mielessä enemmän ja vähemmän aina - ainakin nyt siihen saakka, kunnes osaavat itse ottaa vastuun elämästään. Ja eivät ne kai yleensä siihenkään lopu, muuttavat kaiketi vain muotoaan koko ajan. Ja kyllä, pyörii siellä mielessä myös paljon omia asioita, sillä ei itseäänkään voi unohtaa, eikä pidäkään. (Olen olemassa, ja olen muutakin kuin äiti, hei, huomasko kukaan?)

Myönnän olevani hyvin järjestelmällinen luonne, ja siksi kai aika ajoin koen häiritseväksi, etten saa otetta tuosta nauhasta, vaan se luikahtaa aina jotenkin pidemmälle! Välillä tartun ja pidän siitä hetken kiinni, kunnes taas menetän sen. Onneksi olen tähän ikään mennessä oppinut sen, ettei kaikkea tarvitsekaan yrittää hallita. Antaa nauhan liehua vaan! Ja silloin, kun yritän saavuttaa nauhani keskellä arkista hälinää ja pyöritystä, enkä taaskaan koe onnistuvani siinä, palaan tähän alla olevaan elämänohjeeseen, jonka kohtaan joka päivä monta kertaa. Se kun tuijottaa minua jääkaapin ovesta.

Ei rauha ole sitä, että olisin paikassa, jossa ei ole melua, ongelmia tai kovaa työtä. Se on sitä, että olen noiden asioiden keskellä, ja silti minulla on rauha sydämessäni.

Suurinpiirtein näin. Näin minä jaksan. Olipa se nauha sitten nätissä järjestyksessä, tai vaikka umpisolmussa. Sielläpähän on.