Ja possutkin lentää!

Joskus silloin, kaiketi muutama vuosi sitten, eleli Suomessa Pirkanmaan maisemissa eräs possuperhe. Siihen kuuluivat isäpossu, äitipossu ja pikkuruinen tyttöpossu, joka oli tähän maailmaan hyvin pikkuriikkisenä tupsahtanut. Isäpossulle ja äitipossulle tämä oli ollut hämmästyttävä, mutta samalla hyvin hämmentäväkin tapahtuma, mutta elämä oli sen jälkeen lähtenyt sujumaan aivan mallikkaaseen tapaan, vaikkei se aivan tavallista pikkupossuelämää ollutkaan.

Oli pikkuinen possuperhe

äiti ja isä ja lapsi tässä

ja sitten he salaa toivoivat

jospa vielä hetkessä tulevassa

olis pieni possu mukana kulkemassa

Sitten, vähän myöhemmin, heidän toiveensa täyttyi, mutta eipä elämä sitä yksinkertaista puolta asiasta heille näyttänyt, vaan sujautti tämän possuperheen elämään aivan uuden ulottuvuuden: pieni toive kun olikin käynyt toteen kaksinkertaisena. Ja kun he ensin asiaa aikansa ihmettelivät, niin kyllä he siihen sitten aika sukkelasti tottuivatkin, sillä elämällä vain on joskus tapana tuoda tullessaan yllätyksiä - silloin kun niitä vähiten odottaa, siltä se ainakin tuntui.

Mutta, vielä he jatkoivat totuttua elämäänsä pikkuisena perheenä, vaikka ajatuksissaan he olivatkin jo vähän isompi joukko. Tuli sitten eräs päivä, jolloin heille heitettiin elämään aivan uudenlainen ajatus. Entäpä jos elämä olisikin hetken päästä jossain muualla? Ei se ensin omalta tuntunut. Ei sellaisia asioita osannut miettiä vielä, kun ei edes tiennyt, miten pikkuruisina kaksi pientä tulevaa possua syntyisi. Niinpä he siirsivät ajatuksen tuonnemmaksi, mutta antoivat sen tulla mieleensä, silloin tällöin, aika useinkin. Meni päiviä, etteivät he puhuneet asiasta mitään keskenään, ajattelivat vain kumpikin tahollansa.

Tuli päivä, se oli kesäinen

tuli possu toinen ja kolmas

tuli elämä, se uusi ja ihmeellinen

ja kaikkeus, se oli niin kaunis

Taas elämä löysi oman uomansa, se totutti possuperheen elämään sillä tavalla, jonka se parhaaksi katsoi. Eihän se perhe muusta tiennytkään. Mutta onnellista elämää se vietti, vaikka kiirettä riitti. Ei niin kiirettä, etteikö heille aiemmin heitettyä ajatusta olisi ehtinyt sen lomassa tuumailemaan, ja mielessänsä kypsyttelemään. Tuli päivä, jolloin isäpossu ja äitipossu päättivät koota ajatuksensa yhteen. He tekivät niistä listan, niistä hyvistä puolista ja niistä ehkä huonommista. Ja he näkivät, kuinka se hyvien puolten lista kasvoi kasvamistaan ja se ohitti sen huonompien puolten listan nopeasti. Ja kun se lista oli siinä, oli se päätöskin jo lähellä.

Jos me otamme kiinni hetkestä

niin mitä se meille tuo

Jos me tartumme siihen tästä

niin otamme kopin elämästä

ja se jotain meille luo

Ja sitten kävi niin, että isäpossu ja äitipossu puhuivat ja puhuivat ja kääntelivät asiaa, ja pohtivat vielä ja miettivät yön yli - ja olivat vähän salaa toisiltansa kumpikin aivan samaa mieltä. Että kyllä se elämä kantaa, ja kun se tahtoo meille uutta antaa, niin olemme rohkeita ja otamme sen vastaan. Ja sitten se possuperhe - isäpossu, äitipossu ja kolme pientä porsasta, se otti uudesta elämästä kiinni ja antoi sen viedä seikkailuun. Se seikkailu tuntui uudelta ja ihmeelliseltä, mutta se tuntui yhtä aikaa kuitenkin myös helpolta, sillä he tiesivät tekevänsä päätöksen niin, etteivät he sulkisi mitään takanaan. Eivätkä he ole sulkeneet tänäkään päivänä.

Ja se vähän isompi possuperhe

se otti ne siivet alleen

se heilutti lähtiessään

mutta sanoi - me nähdään jälleen