Be careful, it's slöpöri!

Vaikka olemme asuneet täällä jo melkein pari vuotta, voin sanoa aivan suoraan, että emme ole liiemmin stressanneet lastemme englannin kielen oppimisprosessista. Olemme antaneet ajan hoitaa tehtävänsä, ja lasten omaksua vierasta kieltä siihen tahtiin, mikä on heille ollut sopivaa.

Esikoisemme on omaksunut kieltä eniten, ja tällä hetkellä hänellä onkin menossa kausi, jolloin hän itse iltaisin ehdottaa, että luemme iltasaduksi englanti-suomi-kuvasanakirjaa. Niinpä olemme monta viikkoa iltaisin hänen sängyssään opetelleet uusia sanoja ja esimerkkilauseita. Hänellä on myös ollut kausi, jolloin hän puhui 'omaa englantiaan', joka kuulosti lähinnä puhtaalta siansaksalta. Siihen eivät kuitenkaan kuuluneet suomen sanat missään muodossa, vaan hän keksi omia sanoja, jotka kyllä taitavasti loppuivat melkein aina konsonanttiin. Puheesta erottui kyllä myös muutamia oikeita englannin sanoja. Nykyään hän juttelee usein englanniksi, puoliksi itselleen, ja sanat ja rakenteet ovat aivan yllättävänkin oikeita. Niinpä hän joka päivä hämmästyttää minua - osaako hän jo tuon ja tuonkin sanan ja ilmaisun? Suunnitelmissa on, että esikoisemme aloittaisi ensi syksynä läheisessä yksityiskoulussa, ja jos näin käy, on aika jännittävää nähdä, kuinka pian hän alkaa puhua meillekin englantia...

Pikkusisko on hyvä matkimaan isosiskoa puheessa (ja veljeään vähän kaikessa) ja niinpä häneen puheeseensa on alkanut myös ilmestyä siskon käyttämiä ilmaisuja. Pikkuveli on vielä siskojaan harvasanaisempi molemmilla kielillä, mutta pitkään ihmettelimme päivästä toiseen, mitä kaikkea hän oikein juttelee, kun emme oikein saaneet sanoista selvää. Kunnes äiti ja isä viimein ymmärsivät, että poika puhuu englantia lähes yhtä paljon kuin suomea. Jos sisko sanoo 'sateenkaari', veli toteaa 'rainbow'. Tai no, ehkä, paremminkin 'vinbou' tai jotain sinne päin.

Poikamme on myös yllättänyt meitä muodostamalla omanlaisiaan kysymyslauseita, ja kyseleekin usein 'where äiti go?' (vaikkei äiti nyt niin usein hukassa olekaan) tai 'where be', kun osoittaa palapeliä, josta puuttuu pala. Mitäpä sitä sen pidempiä lauseita muodostamaan, kun asia käy selväksi vähemmälläkin, tuntuu olevan poikamme kielenkehityksen ohjenuora. Olemmehan myös mieheni kanssa taitavia kommunikoimaan puolikkailla lauseilla, tyyliin 'Otatko,...' (keskeytys), 'Mennäänkö,...' (keskeytys), 'Ajattelin,...' (keskeytys). Mutta onneksi näinkin vanha aviopari osaa jo täydennellä toisiaan '...kahvia?', '...tänään kauppaan?', '...ööö, mitä sinä ajattelit?'. Ja keskeytys.

Mutta mikä ihmeen slöpöri? Sitä minäkin ensin hiukan ihmettelin, kun kuuntelin tytärtäni ulkoillessamme. Hetken kuunneltuani ymmärsin, että hän vain ohjeisti pikkusiskoaan, kun he kiipelivät peräkanaa pihamme komeissa lumikinoksissa: 'Be careful, it's slöpöri (=slippery)!' Vaikka kinaa sisarusten välillä riittääkin (huokaus), niin onneksi voin sanoa, että yhtä lailla hellyyttävää huolenpitoakin (liikutus):

Olehan siskoseni varovainen, ettet vain liukastu.

White Mountains (Valkoiset vuoret) sijaitsevat maantiedon mukaan naapuriosavaltiossamme New Hamphiressa, mutta tänä talvena ne näyttävät laajentuneen meidän pihamaallemme. Näissä kasoissa on riittänyt kiipeilemistä, ja tänä talvena on opittu ainakin sana 'snow'!