torstai 7. maaliskuuta 2013

Are they all yours?

Ehei, lainasin yhden, että näyttäisi haastavammalta. Eipä ole sellaista kauppareissua, ettemme saisi yhtään kommenttia lapsiamme koskien. Kun esikoinen vielä on pienikokoista sorttia, ei sekään ole mitenkään tavatonta, että heitä luullaan kolmosiksi. Tavallisimmin kommentoidaan tietysti sitä, miten ihastuttavia ja suloisia ja ihanaisia nuo lapset ovat, ja äiti tietysti yrittää maireasti hehkua mukana, olipa takana miten riiviömäinen päivä tahansa. Korva poimii tietysti aivan erityisesti kaikki ne ihmettelyt, kuinka äiti voikaan näyttää siltä, kuinka ei olisi koskaan synnyttänyt kolmea lasta, saatikka kaksosia. (Äiti tietää kyllä sen kuuluvan smalltalkiin, mutta menee jo sujuvasti virran mukana reilun puolen vuoden oleskelun jälkeen). Eihän sitä tarvitse tunnustaa, että onhan niitä keinoja nykyään. Kuten Lancomen concealer. Hipheihurraa!

'Sulla täytyy olla kädet täynnä töitä' - on varmaan se toiseksi yleisin kommentti. Juu, eihän tässä varsinaisesti löffäilemään ehdi. Kun ehtisi joskus vaikka huomaamaan, onko sitä väsynyt. Jos siis ehtisi istua niin pitkään sohvalla, että ehtisi huomata. Olen suunnitellut tämän niin, että teen sitten niitä kaikkia muita asioita vaikkapa muutaman vuoden päästä. Ehkä viiden, tai kymmenen. Tai, no joskus. Kirjahyllyssä on varmaankin sata kirjaa odottamassa eläkepäiviä. Jos joku perustaisi vaikkapa Facebook-ryhmän niille, jotka lukevat vain kirjojen takakansia, olisin epäilemättä heti mukana. Hmm, ei hassumpi idea...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti