maanantai 16. kesäkuuta 2014

Väkijoukossa



Se katseli väkijoukkoa vähän etäämmältä. 

Vaikka se seisoi itsekin siinä,
se näki toiset vähän etäämmältä.
Se kuuli puheen joka kaikui sen korvissa,
ja se kuuli itsensä sanovan jotain
ja silti se kuuli vain ne toiset,
näki niiden sulautuvan siihen joukkoon 
tavalla
jota se ei itse osannut.

Se hymyili ja sulautui siihen joukkoon
kuitenkin,
sillä se oli huomannut
että sillä tavoin se oli osa sitä joukkoa.
Se koki sen turvalliseksi tavaksi 
olla toisten kanssa 
olla osa sitä joukkoa
tuntea niitä samoja tunteita
kokea niitä samoja asioita
elää sitä elämäänsä 
vähän toistenkin kautta.

Sitä elämäänsä.
Joka oli aina ollut hyvä,
vaikka kompastellutkin se oli.
Kompastumisetkin oli kuitenkin koettava
nähdäkseen paremmin eteenpäin.
Osatakseen arvostaa, 
ja nauttia siitä
mitä on.

Ja kun se kasvoi
se oivalsi, 
ettei sen tarvinnutkaan miettiä
oliko se osa joukkoa 
sillä se huomasi
että helpointa on
olla juuri mikä on
siinä joukossa 
tai sen ulkopuolella

Silloin se oivalsi
että rikkainta elämässä on
kun oppii tuntemaan itsensä niin
että sanomattakin tietää
missä on ja miksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti