sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Sunnuntaimatkailua

Lämmin sunnuntaiaamu ja sopivasti aikaa. Pakattiin aamulla autoon niin lapset, kyläilemässä olevat isovanhemmat kuin eväät ja muut tarpeelliset, ja käännettiin auton nokka kohti etelä-Vermontia ja siellä, Vihreiden Vuorten ja Taconic Range -nimisen vuoriston syleilyssä lepäilevää Manchesterin pikkukaupunkia. Kyseessä on n. 4000 asukkaan keskittymä, joka on kyllä pienen vierailun arvoinen. Meille tämä oli toinen kerta kolmen vuoden aikana.

Manchester on siis pieni, ja viehättävä. Vuoristo sen ympärillä on jylhää ja kaunista, eikä sen kaduilla kävellessä voi olla tuijottamatta kaupunkia reunustavia vuorimaisemia. Minulle (johtuneeko sitten omasta pohjoispohjalaisesta taustastani) vuoret ovat aina merkinneet jotain erityistä ja ne ovat aina kiehtoneet minua suunnattomasti. Jaksan siis aina ja edelleen joka ainoa päivä ihastella Vermontin vuorimaisemia. Veden kauneuttakin kyllä yhtä lailla.


Manchesterissa on muutakin, joka tekee siitä kiinnostavan matkakohteen. Sen läheisyydessä on useita hiihto- ja vapaa-ajan keskuksia (esim. Bromley Mountain Ski Resort ja Stratton Mountain Resort), jotka vetävät turisteja ja joiden ansiosta Manchesteriin on syntynyt vermontilaisittain mainittavan kokoinen outlet-myymäläkeskittymä. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään massiivinen halliratkaisu, vaan sen sijaan liikkeet ovat siroteltuina aivan kaupungin keskustan tuntumaan, toinen toistaan viehättävämmän näköisiin siisteihin rakennuksiin. 


Mitä sieltä löytyy? Vaatteita toki, laukkuliikkeitä mainittava määrä, erä- ja urheilutavaraa. Coach, Tumi, Polo Ralph Lauren, Michael Kors, sen sellaisia. Mikä jaksaa kuitenkin aina hieman ihmetyttää, on se, että Armanillakin on alueella oma myymälänsä.

Ja sitten sää. Kyllä meidän kelpasi. Lämmintä taisi olla lähes +25C, joka tuntuu pitkän ja hyisen talven jälkeen aika mukavan lämmittävältä. Sääennuste lupaa meille seuraavaksi kymmeneksi päiväksikin lämpötiloja välillä +21 - +30C. Ei, en valita nyt yhtään. Olkoon kuumaa, en valita. Meillä todellakin on takanamme melkein puolen vuoden mittainen talvi.

Vielä yksi kuva. Siinäpä he, the men of my life.




2 kommenttia:


  1. Eikos siella ole myos Marimekon outlet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on! Se jäikin mainitsematta. Oletko itse käynyt tuolla?

      Poista