maanantai 26. elokuuta 2019

Titaania, kiitos

"Voit tehdä olosi mukavaksi tässä odotellessa", hoitaja ohjeistaa. Saattaisin naurahtaa itsekseni, että kuinkahan mukavalta tässä tosiaan voisi tuntua, jos oikein yrittäisi. Tuumasta toimeen: yritän kuitenkin ottaa mahdollisimman miellyttävän istuma-asennon tässä hammaslääkärituolissa, vaikka se on niitä nihkeitä ja nahkeita versioita, kaiketi hygieenisyyden vuoksi. Sylissäni on kasa aikakauslehtiä ja olen juuri napannut kaksi hassunväristä tablettia, jotka minulle on tarjottu. Ne ovat ennakkoon nautittuja antibiootteja, joihin tulisin saamaan viikon reseptin.

Olen ollut täällä aiemminkin, kun minulta poistettiin yksi jääräpäinen hammas. Toimenpiteestä on kulunut aikaa jo useita kuukausia ja tällä kertaa tulisin saamaan samaan paikkaan ihka uuden titaanisen keinojuuren. Luotin tähän suukirurgiin heti ensitapaamisesta lähtien. Hänellä on hyvät referenssit ja pitkä kokemus. Hän on viisissä-kuusissakymmenissä oleva herrasmies, pieni ja kevytrakenteisen näköinen, ja kuvittelen hänen juoksevan maratoneja.

Vastaanotolla on hyvin hiljaista. Siellä on itse asiassa aina ollut hyvin hiljaista, kun olen ollut siellä hoidettavana. Ihmetyttää suorastaan, että missä kaikki ihmiset ja muut äänet ovat. Praktiikka on kyllä kyseisen suukirurgin oma, muu henkilökunta on hänen apulaisiaan. Vaikka kirurgeja on vain yksi, muissa huoneissa pitäisi olla potilaita, joita hoitajat ja suuhygienistit hoitavat sillä välin, kun hän vaihtaa huoneesta toiseen tekemään kirurgiset toimenpiteet. Minua on ohjeistettu, että saamastaan ajanvarauksesta kannattaa pitää kiinni, sillä hänen luokseen jonotetaan. Niin monta kuukautta olen tätä hammasimplanttia jo odottanutkin, että olisin raahautunut paikalle mistä tilanteesta tahansa. 

Hän käy pistämässä suuhuni monta puudutuspiikkiä ja sitten taas odotetaan. Saan jatkaa lehtien lukemista. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Odotteluun kuluu aikaa ainakin vartin verran, minkä jälkeen hän asettelee instrumentteja suuhuni ja kysyy, tuntuuko missään. Ei tunnu. Oikean yläleuan lisäksi poski ja silmäkulma ovat jo niin tunnottomia, etten varmasti tunne yhtään mitään. Ei pitäisi olla vaikea istutus, hän toteaa ja alkaa selittää mitä tekee. Siirretään vähän kudoksia, tehdään tilaa. On todettu jo röntgenkuvien perusteella, että luuta on tarpeeksi. Taustalla soi Beatles. Porataan kolo keinojuurelle. Asetetaan se paikoilleen ja sen päälle vielä kuin nasta tulpaksi. Muutama tikki päälle, niiden pitäisi sulaa itsekseen myöhemmin. Valmista tuli ja siellä se on. Aikaa toimenpiteeseen kului ehkä kymmenen minuuttia. Nousen tuolista 14 millimetriä titaanista juurta rikkaampana.

Saan kotihoito-ohjeet ja ajan kontrolliin viikon päähän. Rahat olen menettänyt jo kättelyssä, eikä tämä ole halpaa lystiä. Onneksi vakuutus ystävällisesti tulee kustannuksissa hieman vastaan. Implantin pitäisi olla hyvin pitkäikäinen, käytännössä ikuinen. Päätän pitää sitä pitkän ajan sijoituksena, niin ei kirpaise niin kovaa. Palvelusta ja työn jäljestä en voi kyllä virkata pienintäkään moitteen sanaa, niin hyvin minusta on pidetty huolta.

Praktiikalta ajan suoraan lähimpään apteekkiin. En pysty puhumaan, sillä suussani on verinen harsotuppo, jota en uskalla vielä ottaa pois. Onneksi farmaseutti ymmärtää välittömästi yskän ja saan kommunikoida paperien ja merkkikielen yhdistelmällä. Olen taatusti vähintääkin huvittava näky, mutta toista reissua en tämän lääkesatsin vuoksi aio tehdä, haluan ne mukaani nyt. Saan pienen, ruskeankellertevän lääkepurkin, joka on puolillaan tummanvihreitä kapseleita. Se on kuin suoraan amerikkalaisesta elokuvasta.


Seuraavaksi taas odotellaan. Oma hammaslääkärini asettaa minulle keinojuuren päälle vielä kruunun, mutta ei voi tehdä sitä ennen kuin tämän toimenpiteen aiheuttamat vaivat ovat kunnolla ohi ja juuri on alkanut luutua kiinni leukaluuhun. Siihen menee kuulemma noin kymmenen viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että suurinpiirtein halloweenin aikaan en olekaan hampaaton, vaan vihdoin ja viimein kulmahampaallinen. Phew!

1 kommentti:

  1. Olipa kiinnostava kuvaus implanttitoimenpiteestä Yhdysvalloissa. Hammasimplantit ovat todellakin nykypäivää ympäri maailmaa, ja ilmeisen kalliita joka maassa. Joillakin meillä ikääntyvillä alkaa olla enemmän implantteja kuin omia hampaita. Mutta kyllä olo on mukavampi kaunis hammas suussa kuin ilman sitä hammasta! https://www.hammasdiana.fi/palvelut/implanttihoidot-ja-muu-protetiikka

    VastaaPoista