Silmäleikkausseikkailu

Olin huomannut jotain muutosta loppuvuonna muutama vuosi sitten. Se oli aikaa, jolloin tein muutaman kuukauden ajan paljon töitä ja vietin (aivan liian) monta tuntia ruudun ääressä. Syytin raskasta työrupeamaa ja pimeää vuodenaikaa ja mitä nyt keksinkin, mutta ongelma vain oli ja pysyi. Tuntui, etten nähnyt riittävän tarkasti. Olihan minulla jo siinä vaiheessa moniteholasit, olin saanut ne nelikymppisenä. Melko vahvasti likinäköinen ja siihen vielä päälle ikänäköä. 

Oli tunne, että pitäisi pyyhkiä silmälasit puhtaaksi, mutta vaikka sitä olisi toistanut kuinka, ongelma ei hävinnyt minnekään. Näin kyllä riittävän hyvin, jotta sain työtä tehtyä, mutta kiusasihan se. Näytti kuin Excelin soluissa olisi ollut jotain epäselvää tai että osa tekstistä olisi ollut vähän sumeampaa.

Jossain vaiheessa päätin soittaa silmälääkärille. Olin hoitanut silmäterveysasioita usein vielä Suomessa kesälomalla. Oli jäänyt tavaksi käydä tutulla silmäklinikalla, jossa oli tallessa minua koskeva silmäsairausdata. Tällä kertaa kuitenkin varasin ajan paikalliselle silmälääkärille. Oli otettava selvää siitä, mikä vaivasi.

Vanhempi mies, epäilemättä kokenut silmälääkäri kyllä, tutki ja teki testejä. Juoksutti minua vähän edestakaisin tutkimushuoneiden välillä, mutta jakoi viimein ajatuksensa. Varhaiskaihi. Toisessa silmässä melko selvästi ja toisessakin luultavasti jo kehittymässä. Hän kirjoitti lähetteen spesialistille.

Noin kuukautta myöhemmin istuin silmäklinikan odotushuoneessa. Siellä oli monta asiakasta, joilla selvästi oli isompia silmävaivoja, saattajista ja apuvälineistä päätellen. Tapasin erittäin asiantuntevan oloisen erikoislääkärin, joka vahvisti diagnoosin todeksi. Varhaiskaihi on yleensä perinnöllinen, ja se etenee usein tavallisempaa vanhuusiällä iskevää kaihia nopeammin. Se ei ole kovin tavallinen, mutta ei tavatonkaan. 

Minulle varattiin aika valmisteleviin tutkimuksiin ja silmäleikkaukseen. Linssit olisi vaihdettava, sillä eihän tästä pelkällä viilausleikkauksella selvittäisi. Diagnoosi harmitti toki, mutta tiesin, että kyllä näitä tehdään hyvillä tuloksilla. Samalla voisin päästä eroon lapsuudesta saakka vaivanneesta likinäköisyydestä.

Kun kerroin ikäisilleni ystävilleni, että olen menossa kaihileikkaukseen, heistä moni totesi, että heidänkin vanhempansa olivat juuri käyneet leikkauksessa.

Leikkaukseen mennessä pitää olla terve. Tarvitsin yleislääkärin lausunnon siitä, että minua ei vaivaa mikään, mikä voisi olla leikkauksessa riski. Sain kaksi aikaa silmäsairaalaan, jossa silmät leikattaisiin, yksi kerrallaan. Alkuperäinen linssi pois ja uusi tilalle.

Ennen leikkausta piti aloittaa silmiin antibioottitipat. Lisäksi silmiä piti puhdistaa samana aamuna tietynlaisella aineella. Naamassa ei saanut olla minkäänlaista meikkiä ja vaatteiden tuli olla löysiä ja mukavia. Ja kuski piti olla käytössä, joka hakisi minut leikkauksen jälkeen kotiin toipumaan.

Silmäsairaalassa minut otti vastaan tomeran oloinen hoitaja, joka alkoi valmistella minua leikkausta varten. "You're a youngster!" (no, siinä joukossa kyllä...) Sain rauhoittavaa lääkitystä (jota pyysin mahdollisimman vähän, koska olen tottumaton lääkkeisiin), jotain puuduttavaa ja lisää antibiootteja. Hoitajalla oli lista asioista, joita hänen piti varmistaa.

"Oletko varma, ettet ole raskaana?"

Aivan varma, totesin.

"Mutta haluatko kuitenkin raskaustestin?"

Ei kiitos, en tarvitse. (Tiedän, että olen täällä nuorimmasta päästä, mutta näet varmaan syntymäaikani. Ja minulla on kolme lasta - olen varma, että siinä on minulle riittävästi.)

Onneksi hän uskoi, kun vakuuttelin kolmannen kerran, että en tarvitse testiä. Saattaa olla, että kehittelin mielessäni jo seuraavaa nokkelaa vastausta, joka onneksi jäi sanomatta. Samanaikaisesti nimittäin nuorehko mieshoitaja yritti saada neulaa osumaan suoneeni mutta joutui taistelemaan koko ajan kasvoillaan viipyilevää hymynkaretta vastaan. Hän näytti siltä, että oli purskahtamassa kunnon nauruun. En voinut ottaa riskiä, että hän olisi pudonnut seuraavaksi tuoliltaan. (Nuorten miesten kannattaa muistaa, että keski-ikäiset(kin) voivat olla hassuja.)

Lopulta minut kärrättiin leikkaussaliin, jossa toimenpide oli nopea. Linssi rikottiin palasiksi ja uusi sujautettiin tilalle. Silmän päälle laitettiin lappu, jota olisi pidettävä siinä seuraavaan päivään saakka. Salista ulos, minkä jälkeen hoitaja patistelikin heti istumaan. Hän tarjoili omenamehua ja jatkohoito-ohjeita. Mieheni haki minut kotiin ja loppupäivä meni toipuessa. Kipuja oli hyvin vähän, ehkä hieman kirvelyä silmissä.

Seuraavana aamuna oli vuorossa kontrolli, jolloin suoja otettiin silmän päältä pois ja näkö tarkistettiin. Kaikki oli kunnossa ja ihmeellinen uusi maailma silmien edessä. 

Toisen silmän leikkaus sujui yhtä mutkattomasti. Pari päivää leikkauksen jälkeen ajoin jo autoa ja ihmettelin, miten hyvin opasteet näkyvät liikenteessä. Minulla oli ollut silmälasien kanssa aivan riittävän hyvä näkö, mutta nyt se oli vielä parempi. Kun on ajanut autoa noin kolme vuosikymmentä silmälasit päässä, tuntui suorastaan luvattomalta lähteä liikkeelle ilman niitä. Alussa sattui monta kertaa niin, että havahduin kesken ajomatkan hermostuttavaan tunteeseen, että olen varmasti unohtanut jotain. Kunnes tajusin, etten tarvitse kaukolaseja enää.

Muutamia päiviä leikkauksen jälkeen satuin vilkaisemaan ylläolevassa kuvassa näkyvää tyttäreni pehmolelua. Hän oli saanut sen jonkin verran aiemmin. 

"Miten tämän saukon turkki on näin kiiltävä?", ihmettelin.

Tyttäreni näytti hyvin hämmästyneeltä. 

"Äiti, se on aina ollut kiiltävä."

Minulle se oli ollut vain tummanruskea.

Ajallisesti: pääsin hoitoon (yksityiselle, koska olemme Yhdysvalloissa) muutamassa kuukaudessa. Rahallisesti: köyhdyin muutaman tuhannen dollarin verran. Terveysvakuutus tuli kustannuksissa melko hyvin vastaan.