Sekamelskan syövereissä

En meinannut päästä tähän kirjoitushommaan saakka, sillä jäin purkamaan sähköpostiani. Mikähän senkin on tullut, kun tulvii aivan yli äyräiden. Yllättävästi tuntuu jos vaikka millä taholla olevan nyt asiaa ja niistä voimallisimpana vyöryy tiedottamaan esikoisen koulu - sähköpostia tulee yleensäkin paljon, mutta nyt kun kouluvuosi on loppumassa, ovat ottaneet vielä loppukirin.

Luontokasvatusprojektin (tunnetaan nimellä FarmFoodForest) lopettajaishulabaloot ja yhteinen lounas. Opettajille tarjottava aamiainen, voit kiikuttaa koululle lämpimäisiä. Muutama opettaja on vaihtamassa maisemaa, läksiäislahjakoriin voi käydä pudottamassa muistamisia ja yhdelle kerätään kansliassa riihikuivaa, jotta saadaan hänelle lähtölahjaksi lahjakortti rakennusliikkeeseen, aikoo rakentaa ensi vuonna talon. Ja muista, että vanhempien talkoopäivät lähestyvät, ilmoittautua voit netissä. Viimeisenä koulupäivänä vielä lopettajaisjuhlinnat ja oppilaiden taidenäyttely.

Osallistuin jo onneksi yhteen esikoisemme opettajalle puuhattuun yhteislahjaan, jotka kaksi ah-niin-tehokasta äitiä organisoi, kiitos ja kumarrus heille. Keräsivät kuvia vuoden varrelta ja kokosivat opettajalle muistoksi valokuvakirjan. Olen kantanut rahani keräykseen, mieli on keventynyt siltä osin. Silti takaraivossa takoo, että miten muuten kuuluisi ehkä vielä muistaa, avustavaa opettajaa ainakin. Entä keittäjä tai kanslisti tai toiset opettajat, kaikkihan siellä toisensa tuntevat. Kukkakaupan kautta vielä loppuviikolla tai jos kaivelisi varalla olevia Suomi-suklaapaketteja vielä kaappien kätköistä.

Ihan käsittämättömän vauhdilla on tämä kouluvuosi mennyt, ei tahdo oikein ymmärtää, miten siinä näin on käynyt. Muistan vielä sen hellettä enteilevän aamun viime syyskuussa, kun lähdimme esikoisemme kanssa kohti koulua, perhosia vatsassa jokaisella. Ja kuinka kaikki uusi kävi kuitenkin aika nopeasti tutuksi. Ja nytkö, kun kesä on kauneimmillaan, ollaan jo ihan ensimmäisen vuoden loppusuoralla. Kierto on käynyt helteistä helteisiin, hyisen kylmän talven kautta. Se on ollut opettavainen vuosi, meille kaikille. Antoisa, mutta kiireinen. Hieno vuosi kaiken kaikkiaan.

Pienen, ylpeän, koululaisen kirjoitusvihko.

En osaa vielä heittää rutiineista irti. Olen ohjelmoinut itseni herättämään lapset tiettyyn aikaan tietyssä järjestyksessä, viemään hitaimman pukijan ensin aamupesulle ja antamalla hänelle siten enemmän valmistautumisaikaa. Hoputtanut häntä, joka alkaa aina puuhailla muuta kuin sitä, mitä pitäisi. Kattanut aamupalaa samaan ripeään tahtiin joka aamu. Hörpännyt sen oman, jäähtyneen kahvini, syönyt hätäisesti yhden voileivän. Keräillyt sinne tänne singahtelevat lapsoset autoon ja huristellut tutuksi käynyttä reittiä kohti koulua, jonka punaisena hohtava katto näkyy melkein meille saakka.

Tässä puuhastelujen lomassa ovat kaksi kuopustammekin ehtineet täyttää vuosia, sekin jotenkin hämmästyttää. Hetkittäin pysähdyn ajattelemaan sitä, että he ovat todellakin kasvaneet täällä. He olivat vain yksivuotiaita, kun muutimme tänne ja nyt he ovat jo neljä. Mihin aika kuluukaan. Vanhenenkohan minä itsekin, sekin käy välillä mielessä.

Olen luultavasti myös sairastanut jonkinlaista kevyttä kesäflunssaa tässä samaan hengenvetoon, sillä aika ajoin huomaan yskiväni ikävästi. Mutta kun on koko ajan puuhaa, ei ehdi sellaista sen enempää murehtimaan. Sitä paitsi, olen keväisin usein allergiasta johtuen tukkoinen, joten tämän voi lokeroida samaan laariin, jolloin sitä ei kannata jäädä pohtimaan, vaan luottaa siihen, että kyllä se siitä itsekseen häviää.

Ensi viikolla olemme siis ihan lomalla. Muutama viikko akkujen lataamista on edessä ennen lomamatkaa koto-Suomeen. Kyllä tästä vielä hyvä kesä paketoidaan!