sunnuntai 17. elokuuta 2014

Dear lunchbox, I'm not ready

'Minä tykkään kaikesta makeasta ja sitten minä tykkään sellaisesta, mikä on hyvää', vastasi viisivuotiaamme, kun tiedustelin hänen lempiruokiansa. Niin, aika tyhjentävää kyllä, tyttöseni, mutta ei tämä nyt juuri minua tässä nimenomaisessa asiassa auttanut, jota olen yrittänyt viime aikoina pohdiskella. Siitä syystä, että hänen koulutaipaleensa on pian alkamassa.

Tyttäremme on aloittamassa koulussa, jossa lisämaksua vastaan voi osallistua päivän lämpimälle lounaalle, joka on yhtenä päivänä lähistön pizzeriasta toimitettavia antimia ja kolmena muuna päivänä koulussa itse valmistettua (jonka valmistamiseen lapset osallistuvat). Koulua on kyllä viitenä päivänä viikossa, joten miksi viidentenä päivänä ei ole mahdollisuutta ruoan ostamiseen, en tiedä. Säästösyitä kaiketi.

Mutta, vaikka tähän lounastarjoiluun päättäisi osallistua, ei se poista kuitenkaan sitä tosiseikkaa, että meidän tulee opetella uusi elämä eväsboxin kanssa. Sellainen on kyllä jo hankittuna, mutta vielä pitäisi äidille kirkastua se, millä sitä ryhdytään täyttämään. Itseni tuntien epäilen sitä, että ensin jaksan paneutua asiaan, mutta alkuinnostus hiipuu nopeasti ja kaupan hyllyiltä alkaa tarttua mukaan toistuvasti samoja tuotteita.

Nämä eivät kuitenkaan tule ostoslistalleni.
Ulkosuomalainen (ainakin vielä) hieman huvittuneena
 tutkii tällaisten laatikoiden sisältöä
 (noista jokaiseen esimerkiksi kuuluu suklaapatukka).

Asiahan on siis niin, että joka tapauksessa koululaiset syövät aamupäivän välipalansa (mid-morning snackniistä eväsboxeistaan. Kävimme keväällä tyttäreni kanssa tutustumassa kouluun puolikkaan päivän ajan, ja yritin silloin suorittaa hienovaraista kurkistelua noiden pikku koululaisten boxeihin, kun he niitä availivat. Muistan nähneeni monenlaisia pillillä juotavia smoothieita ja suklaamaitoja sun muita, kaikenlaisia enemmän ja vähemmän terveellisen näköisiä patukoita ja keksejä ja naksuja, valmiita juustotikkuja sekä jonkin verran hedelmiä. Muistaakseni hillolla täytettyjä bageleita. Enkä minä totta puhuen tullut kovinkaan paljon viisaammaksi siitä, että mitä sinne tyttäreni boxiin pitäisi laittaa. 

Koska tyttäreni on edelleen kohtuullisen valikoiva ruokansa suhteen (kerroin tyttäreni syömishaasteista jutussani Kaksi pientä lusikallista), syntyy itselleni suurin haaste tästä. On siis keksittävä ravitsevaa (ja edes suhteellisen terveellistä) pientä välipalaa, joka myös kelpaa neidillemme. Kun ei viitsisi ihan joka päivälle pakata sitä leipää ja banaania. Jos kysyn neidiltä itseltään, mitä eväslaatikkoon laitetaan, hän on toistaiseksi ehdottanut mansikoita ja keksejä. Koulun ohjeissa kyllä kerrotaan, että limsat, karkit ja purkat ovat ei-toivottujen listalla (tosin en tarvinnut tätä ohjetta ymmärtääkseni asiaa). Niitäkin kyllä saa viedä, jos lapsella on syntymäpäivä.

No, luulenpa, että hedelmillä ja leivällä lähdetään liikkeelle. Ja ehkä äidilläkin alkaa kuitenkin lamppu syttyä, kun vähän tuumailee kaupan hyllyjen välissä. Ja koska tyttäreni niin ihastui näihin eräässä mainoksessa näkemiinsä perhosleipiin, päätin etsiä jotain vastaavaa.

Tämä on kyllä hieno.

Ja tällä veturilla nyt sitten mennään. Se on 'sandwich cutter'.
Vieressä neidin ihka uusi vesipullo lunchboxin kylkeen kiinnitettäväksi.

Myöhemmin taidatte kuulla, miten tässä sitten kävi. Olen nyt joka tapauksessa päättänyt rohkeasti tarttua tähän haasteeseen (ihan kuin tässä nyt muuta voisin) ja aloittaa taipaleen lunchboxin kanssa, tavalla tai toisella. Yritän nyt päästä helpolla alkuun, enkä lähde ihan heti hifistelemään niillä ostettavina olevilla lisäosilla, kuten ruoanviilentäjillä tai lämpimänäpitäjillä tai mitä ne nyt sitten ikinä ovatkaan nimeltään.

Joo, lupaan kuitenkin, että yritämme, ihan oikeasti, löytää yhteisen sävelen.


6 kommenttia:

  1. Mä olen miettinyt ja stressannut tätä samaa asiaa jo nyt, vaikka koulun alkuun meillä vielä se vuosi! Mitä ihmettä mä sinne pakkaan??? Mielelläni luen sun blogista mitä kaikkea keksit ja laitan ne korvan taakse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seurailemaan, miten edistymme :) Hyvissä ajoin olet liikkeellä stressaamisen kanssa :) (taisin itse aloittaa aiheen pohdiskelun tuolloin viime keväänä kun kävimme suellä tutustumisreissulla).

      Poista
  2. Meilla on nyt jokunen vuosi tata riemua takana (lapsi nyt 11 vee), eli tunnen tuskanne! :) Alkuun se lunchboxin taytto vaikutti hirmu vaikealta ja tyolaalta, mutta kaikkeen tottuu ajan kanssa. Itse tuli aloitettua myos niilla leipa-hedelma komboilla, mika on ihan ok! Pahkinat, rusinat, yms naposteltavat on kanssa kiva pieni lisa. Jos niista napero nyt vaan tykkaa - meidan laps syo vaan noita kahta mainittua, koetas tarjota esmes kuivattuja aprikooseja... YOK! kuuluu heti. Yksi hitiksi muodostunut lunch on meilla tortillat. Jos lunchbox on sellaista kylmalaukkumallia, niin ei muuta kun kylma-kalle kyytiin, kylla se kana- tai jauhelihataytteinen tortilla siella lounaaseen asti parjaa (vinkki, pakkaa se muuten tosi tiukasti siihen elmu-kelmuun... koskaan ei oo meilla tortillat levinneet...krhm ;) ). Niin ja jugurtti on kans ihan kiva lisa. Ja tietty jos on aikaa ja viihteryytta riittaa, ruispaloja on helppo leipoa, jos lapsella alkaa pullamossoleipa tympia :) Tsemppia! Ettekohan te yhteisen savelen loyda! Ellei sitten kay niinkuin tassa pari viikkoa sitten meilla, kun tytto tuli kotiin: "Aiti, eiko niin etta kaveria pitaa auttaa" --juuu... (mietin etta mitahan se nyt on tehnyt) "No Keira ei tykkaa mansikkajugurtista ja sen aiti oli sanonu etta se on PAKKO syoda. Mut kun se ei tykkaa! Ja se pyysi voisinko mina syoda sen." (tarina kerrotaan huulia nuoleskellen, koska kotiin kavellessa tietenkaan ei ollut lusikkaa, joten jugurtti piti imeskella purkista...) Kaytiin pieni keskustelu kaverin auttamisen tarkeydesta ja aitien narraamisen vaaryydesta taman jalkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kyllä tämä tästä lähtee, siihen on uskottava :) Tortillat on hyvä vinkki! Pähkinät ovat allergisuuden vuoksi visusti kiellettyjä koko koulussa, rusinat eivät neidille kelpaa, mutta esim. kuivattuja mansikoita tmv. on kyllä syönyt. Näitä simppeleitä ratkaisuja kehittelen, ettei tulisi hirveän sotkuisia juttuja... :) Jogurtit ovat onneksi paksumpia kuin suomalaiset :) Ja sitten niitä apple-to-go -juttuja ajattelin...

      Poista
  3. Ma olen kamppaillut taman saman aiheen kanssa kolmisen vuotta. Mina yritan tasapainoilla ettei oli liian yksitoikkoista. Meilla viime vuonna ja tana vuonna olisi saanut koulusta ostaa lounaan 2.50dollaria/lounas mutta meilla ei ole lounaita osteltu koulusta. (Tosin koululla on hyvat ruoat: kasviksia, hedelmia, kokojyva pastaa ja leipatuotteita.) Voileipaa (mieheni leipoo meidan leivat), kirsikkatomaatteja, nimiporkkanoita, selleria, rypaleita, omppua viipaloituna, edellisen paivan ruokaa lammitettyna termosastiaan, myslipatukka, juustotikkuja, kultakaloja, joskus herkkuna keksi tai suklaa/jugurttirusinoita. marjoja, hedelmia. Joskus teen ison satsin minimuffinseja (banaanilla hoystettyna). Nama nyt talleen pahemmin miettimatta. Nyt olen luvannut etta saa ostaa yhden lounaan per kuukausi ja han joutuu valitsemaan sen kuun alussa koulun listasta niin etta tiedan mina aamuna minun ei tarvitse laittaa lounasta. Neiti on kovin innoissaan asiasta. Ison koululaisen juttujan. :D Tsemppia lounaspuuhiin. Jos keksin jotain viela niin pistan ideaa tannekin pain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Kiitos kommentistasi! Tällä ekalla viikolla on pärjäilty ihan hyvin, myös tämän lunchboxin kanssa :) Vähän tuota yksitoikkoisuutta 'pelkään' jatkossa, mutta hyvä, että tyttö on ainakin tällä viikolla hyvin syönyt eväänsä. Nuo muffinssit ovat olleet mielessä, ja mietinkin niiden suolaisten versioiden tekemistä, eli laittaisi vaikka kinkkua, juustoa tai kalaa sekaan.

      Poista