Naapurikyttääjät

Meillä puhutaan paljon naapureista. Meillä tuijotellaan ikkunoista, osoitellaan ja keskustellaan naapureiden tekemisistä. Että mitä ne naapurit nyt tekevät, ja taasko ne ovat meidän pihallamme. No, ei nyt ihan näin. Jotta ette pidä meitä ihan kummallisina, pieni tarkennus lienee paikallaan.

Tällä seudulla on tavallista, että puutarhanhoito on ulkoistettu puutarhurointifirmoille. Näin myös meillä. Sen lisäksi, että minulla on heikohkosti aikaa puutarhanhoidolle, ei viherpeukalonikaan tilanne ole oikein kehuttava. Meidän kolmevuotias, sanavalmis, tyttäremme on hyvin kiinnostunut puutarhureiden tekemisistä ja ryntää aina ikkunaan katsomaan, kun he saapuvat tekemään askareitaan. Hänellä on kuitenkin toisinaan vielä sanat vähän sekaisin - näin on käynyt naapurin ja puutarhurin kanssa.

Joten - meillä siis käy naapureita leikkaamassa ruohoa (ei kun siis puutarhureita). Meillä on myös joitakin puutarhureita (ei kun siis naapureita), jotka leikkaavat nurmikkonsa itse. Ja tällä seudulla, meidän ympärillämme asuu aika monta puutarhuria (ei kun siis naapuria). Ja äiti kato, taas tuo naapuri leikkaa meidän nurmikkoa! (Ei kun siis puutarhuri.) Äiti, mihin se naapuri nyt meni? (Ei kun siis puutarhuri.) Se meni varmaankin tuohon naapuriin leikkaamaan ruohoa, vastaa äiti. Ei kun puutarhuriin, korjaa tyttö. Että onko se nyt niin ihme, jos meillä nämä asiat menevät vähän sekaisin. Pysy tässä nyt sitten perässä.

Pohditaan meillä tosiaan sitäkin, minne ne naapurit (ei kun siis puutarhurit) menevät, kun lähtevät meiltä. Jos heitä ei näy lähimmän puutarhurin (ei kun siis naapurin) pihassa, selitykseksi ei välttämättä kelpaakaan se, että naapuri (ei kun se puutarhuri) meni leikkaamaan jonkun toisen puutarhurin (ei kun siis naapurin) nurmikkoa. Ei, tyttö pohtii. Se naapuri (siis se puutarhuri) meni varmaankin syömään. - Joo, kyllä puutarhureidenkin pitää syödä, vastaa äiti. Se meni varmaankin omaan kotiin syömään, pohtii tyttö. Saattaa olla, että se meni johonkin ravintolaankin, sanoo äiti. Ei, kyllä se naapuri (ei kun se puutarhuri) meni omaan kotiin syömään, toteaa päättäväinen kolmevuotias. Niin kuin mekin syödään täällä.

Nuuskijoita meillä riittää.
Viisivuotiaamme tutkii tässä hämähäkinverkkoa.

Mielenkiintoista tämä elämä. On pohdittu kesän aikana myös paljon ötököiden elämää. Ne asuvat tuolla ulkona, sanoo tyttö. Siellä on niiden oma koti. Niiden ei kuulu tulla tänne meidän kotiin. Ne menevät sinne omaan kotiin nukkumaan. Siellä on niiden omat sängyt. Äiti, missä niiden ötököiden auto on? -Öö, ötököillä ei ole autoja, tyttöseni. (Eikä niillä ole kotonaan varmaankaan sänkyjäkään, mutta hmm, olkoon nyt.)

Pohditaan meillä paljon muutakin. Tämän kesän suosikkisana on ollut miksi. Miksi äidinkin pitää syödä? Miksi äiti laittoi sukat jalkaan? Miksi äiti otti leivän kaapista? Miksi isi ajoi auton talliin? Miksi äiti sanoi noin? Miksi minua nauratti? Miksi tuossa seinässä on tuollainen pieni jälki? Voi, äiti ei oikein tiedä. - Kyllä äiti tietää! vastaa tyttö. Lohdullista, että usko äidin kaikkitietävyyteen on sentään vielä voimissaan.

Maailma on mielenkiintoinen paikka. Ja vaikka meillä paljon pohditaankin, niin ei meillä onneksi niin paljon oikeasti kyttäillä. Niitä naapureita. Ei kun siis puutarhureita. Ei kun naapureita ei siis kyttäillä. Puutarhureita kyllä, kolmen pienen ihmisen voimin. Minä, isompi ihminen, yritän olla kyttäämättä.