Järvimonsterit ja me

'Mihin ihmeeseen täällä voi parkkeerata?' Ollaan paikallisen baseballpyhätön, Centennial Fieldin laitamilla, pitkänpitkässä autojonossa. Jonka pitäisi viedä kentän laidalla sijaitsevalle parkkialueelle, mutta jokin tässä nyt mättää. Sen lisäksi, että meitä on tästä jonosta päätellen menossa sinne käsittämättömän paljon, on takaisin päin tulossa myös valtaisa määrä autoja. Miksikö? Siksi, että ne pelikatsojien tavalliset parkkipaikat ovat aivan täynnä ja ihmiset ajelevat edestakaisin yrittäen löytää sopivaa lokosta autollensa. Joka paikassa silmissä vilkkuvat vain pysäköinninkieltomerkit tienvarsilla. Ja lisäksi tuo täällä yleinen 'tow-away-zone'. Sen kanssa ei todellakaan viitsi alkaa riskeeraamaan - hinaavat nimittäin aivan oikeasti autoja pois kielletyiltä paikoilta, kun näin kerran lupaavatkin.

Pelin alkuun on vielä tunti aikaa. Vihdoin saamme autolle paikan jostain puolen mailin päästä, joten siitä sitten vain reippailemaan lasten kanssa kohti kenttää. Meillä on mukana kolme niin innokasta fania, että askel taittuu lennokkaasti. Vermont Lake Monsters, täältä me tullaan!

Paikallisen baseballjoukkueen, Vermont Lake Monstersin vastassa on tänään Staten Islands Yankees, New Yorkin puolelta. Pelataan yliopistosarjaa, ns. seuraavaa heti ammattilaisten jälkeen. Lake Monstersin historia ulottuu vuoteen 1977 saakka, tosin tällä nimellä ovat pelanneet vasta vajaat 10 vuotta. Nimi juontaa juurensa tuon Champlain-järven kuuluisaan järvihirviöön, jota Champiksi kutsutaan (tästä kerroin jutussani Vähän erikoisempaa nähtävää). Ei tarvitse varmaankaan arvuutella, mikä hyppelee joukkueen maskottina!

Yksi mahdollinen syykin selviää, miksi väkeä oli saapumassa paikalle näinkin paljon. Onhan se tietysti totta sekin, että amerikkalaiset rakastavat (myös) baseballia, ja urheilutapahtumat ovat yleensäkin ottaen suosittuja. Mutta kuulemme, että paikalla olisi joku Boston Red Soxin edustaja (anteeksi, en tiedä kuka!) jakamassa nimmareita. Ja sellainen esiintyminen kyllä vetää väkeä paikalle.

Ja mitä baseballmatsissa syödään? Jotain periamerikkalaista? Kylläkylläkyllä. Suunta kohti aluetta, jossa käryää. Siis ns. VIP-aluetta (tai 'VIP'-aluetta). Tiedämme kokemuksesta, että kovin ihmeellisestä paikasta ei ole kyse, mutta tämä sopii vallan hyvin paikan tunnelmaan. Kouraan heppoinen pahvilaatikko, johon on jo valmiiksi aseteltu sipsipussi (no, tietenkin) ja pieni cookie-paketti (no, tietenkin), sen jälkeen valinta muutaman virvoitusjuoman väliltä ja kohti käryä. Jokaiselle hampurilainen ja hodari, ja kohti penkkirivistöä. Käsittämätöntä, lapset onnistuvat kantamaan omat laatikkonsa kaatamatta, jotain edistystä on mahtanut tapahtua. Suuresta gourmeesta ei ole kyse, sillä tuo pehmoisen pullasämpylän sisällä oleva nakki/jauhelihapihvikin ehtii jäähtyä kymmenen metrin matkalla. Tuunaukseksi saa riittää ketsuppi ja sinappi, niistä pikkuruisista pusseista, joita on mahdoton avata sotkematta sormia. Mutta oma fanijoukkomme mussuttaa tyytyväisinä ja lystiä riittää! Kahmivat sipsejäkin kaksin käsin, niitä kun eivät kotona normaalisti saa :)

GO-GO-GO!!

Hämäräkin ehtii tulla, ennen kuin kotiin ennätämme. Vaikka aivan kesken peliä me lähdemme, kun nukkumaanmenoaika lähestyy. Pelit saattavat kestää jopa lähes neljä tuntia, joten ihan siihen ei tällä kokoonpanolla kärsivällisyys riitä. Ja jos nyt ulkosuomalainen uskaltaa jotain sanoa, niin hmm... peli on aika tylsää katseltavaa. Mieleni saattaisi muuttua, jos kävisimme peleissä useammin, ja ainakin tästä hurraavasta tytöstämme voisi päätellä, että uudemmankin kerran saadaan tulla. Tämä on nyt muodostunut 'kerran-kesässä'-perinteeksi, mutta kukapa tietää, mitä ulkosuomalaiselle vielä ehtii täällä tapahtua... :)