Se mysteeri on melkoinen

Mikä mysteeri? No, aloitan sillä, että kerron pitäväni lastenkirjoista (se ei ole se mysteeri). Pidän kirjoista muutenkin, mutta myös hyvistä lastenkirjoista. Sellaisia ovat mielestäni esimerkiksi ne, joissa on järjellinen juoni, jotain lystikästä sekä joissa on käytetty ilmaisurikasta, sanoisinko jopa ilmeikästä, kieltä. (Joo, kielitieteilijä täällä päivää, taas.)

Luen lapsille paljon. Yksi meidän suosikeistamme on Jujja Wieslanderin ihana Mimmi Lehmä ja ystävänsä Varis. Luimme juuri (no, ehkä noin kahdennensadannen kerran) kirjaa nimeltä 'Mimmi Lehmä lukee', jossa Mimmi on löytänyt uuden harrastuksen. Se on päässyt käymään kirjastossa ja on innostunut lukemisesta. Varis ei oikein tunnu ymmärtävän tätä uutta innostusta, mutta selvästi kadehtii Mimmin uutta taitoa oppia lukemalla uusista asioista. Varis alkaa pohtia, mahdetaanko kirjoissa kertoa aivan kaikesta, ja sen ajatuksen innoittamana ryhtyy tekemään empiiristä tutkimusta siitä, miten lehmän syömä vihreä ruoho voi muuttua valkoiseksi maidoksi. No, asia ei aivan selväksi tule, mutta lystikäs kirja kyllä on. 

Mysteereistä pääsenkin luontevasti hyppäämään omaan mieltäni askarruttaviin mysteereihin. Olen nimittäin törmännyt viime vuosina useampiin, ja syynä siihen taitavat olla suurimmat inspiraationi lähteet, eli kolme kultaista lastani.

Kun ollaan lähdössä ulos talosta, ovesta tunkeutuu yhtä aikaa kolmen alle metrinmittaisen lapsen levyinen panssari. Tämä panssari ei koskaan muuntaudu jonomuotoon, jolloin se aikuisen käsityskyvyn mukaan mahtuisi oviaukosta huomattavasti paremmin. Ei koskaan. Mutta päät kolisevat. Aina.

Olemme pikku hiljaa pääsemässä eroon päiväunillisesta arjesta. Nuorimmaisemme ovat nyt kolmevuotiaita ja eivät nuku päiväunia enää viikonloppuisin. Nukkumiseen liittyy kuitenkin yksi yhtälö, jota en tähän päivään mennessä ole saanut itselleni täysin aukottomasti selitettyä. Jos lapset nukkuvat päiväunet huonosti tai jättävät ne kokonaan väliin, se ei tarkoita, että he nukahtaisivat illalla sujuvammin tai että nukkuisivat koko yön sujuvasti. Yleensä päinvastoin. Voi joskus niinkin käydä, että nukahtavat nopeastikin, mutta yleensä tämä yhtälö on täysin selittämätön. Eli kaikki ratkaisut ovat mahdollisia. Voi satunnaisuus sentään. En siis koskaan oleta mitään, mönkään se menee kuitenkin. Selvä lainalaisuus tästäkin asiasta kuitenkin löytyy: jos lasten päiväuniaika menee mönkään, tarvitsisi äiti päiväunia. (Siis tarvitsisi, mutta ei saa.)

Jos on olemassa kolme täysin identtistä esinettä, jotka annan lapsille, voisi olettaa, että sopu säilyy. Mutta niistäkin saa riidan aikaiseksi, muhevankin. On nähty. Liian monta kertaa. Ei selityksiä.

Ruoka voi maistua paremmalta punaiselta kuin siniseltä lautaselta. Paitsi jos toisella on sininen, ja toisenkin tekee mieli sinistä lautasta. Tätä en edes yritä ymmärtää, saati selittää. Eilisen lempiruoka voi tänään olla inhokki. Eilen viinirypäleet maistuivat paremmilta halkaistuna, tänään niitä ei missään nimessä olisi saanut halkaista. Hapankorpun maistuvuus voi riippua siitä, onko se kokonainen vai puolikas. Riittäisihän näitä.

Oho, tästähän voisi jatkaa vaikka koko illan. Mutta jaaritteluksi menee, joten jatkan vain mysteerien ihmettelemistä. Mimmi Lehmän sanoin:

Se mysteeri on melkoinen,

ja se salaisuudeksi jää

P.S. Antaa jäädä vaan. Eihän meidän aina tarvitse kaikkea kaikesta tietää.

P.P.S. Kiitos, ruotsalaiset (uskokaa tai älkää)! Kirjoitatte upeita lastenkirjoja.

P.P.P.S. Jos osaat selvittää esittelemäni mysteerit, senkun kilauttelet kommenttilooraa :)